Suomi ja vertailevat indeksit

Suomen sijoittuminen maailman parhaaksi maaksi (tm) Newsweekin hiljattaisessa vertailussa herätti suurta innostusta median ja poliitikkojen parissa (etenkin näiden kansallismielisemmässä siivessä). Vertailu nimittäin jälleen kerran todistaa miten hienosti hyvinvointivaltiomalli toimii ja miten tyytyväisiä suomalaiset siihen ovat. Valtio- ja taloustieteilijänä Suomen sijoittuminen kärkeen yhdessä uudessa indeksissä ei ole yllätys. Vaimoni kutsuu ilmiötä pohjoismaa-puolueellisuudeksi (Nordic bias).

Maisteri- tai viimeistään tohtoritason yhteiskuntatieteissä on tyypillistä, että tutkijalla on jokin ennakkokäsitys siitä miten asiat ovat. Jos tutkimustieto sittemmin antaa väärän vastauksen sitä rukataan eri tilastollisia malleja ja painoarvoja hyödyntäen, kunnes vastaus on oikea (torture the data until it confesses). Tämän vuoksi olen miltei lopettanut utilitarististen argumenttien käytön, koska käsitteellisten ja tilastollisten kikkailujen avulla todellisuus voidaan vääristää lähes millaiseksi tahansa. Tätä juhlistaakseni olen harkinnut "maailman siistein valtio (tm)" -indeksin perustamista, joka koostuisi kolmesta osasta: autojen keski-ikä, vuotuinen viinankulutus ja aseiden lukumäärä henkilöä kohti. Yhdysvallat sijoittuisi mitä luultavimmin indeksin kärkeen. Suomi ei pärjäisi kovinkaan hyvin, sillä Suomen autokanta on vanha ja viinaa ei juoda kuin humalahakuisesti. Suomen onneksi maassa on sentään kolmanneksi eniten aseita Yhdysvaltojen ja Beninin jälkeen.

Palatakseni takaisin pohjoismaa-puolueellisuuteen, etsin pikaisesti yhdeksän muuta indeksiä joissa pohjoismaat sijoittuvat kärkeen Yhdysvaltojen edelle:
Freedom in the World
Global Competitiveness Report
Global Corruption Report
Human Development Index
Index of Sustainable Economic Welfare
PISA
Press Freedom Index
Quality of Life Index
Satisfaction with Life Index

Perusindeksien lisäksi maailma on täynnä mitä kummallisimpia koosteindeksejä (jollainen myös Newsweekin indeksi on), kuten Happy Planet Index, joka sijoittaa pohjoismaat keskikastiin ja Yhdysvallat listan pohjalle, jälkimmäiseksi mainitun hiilijalanjäljen vuoksi. Asioiden mittaamisen ja ennen kaikkea niiden laskemisen helpottumisen vuoksi, maailma kärsii melkoisesta indeksi-inflaatiosta. Vaikka jokainen indeksi olisikin metodologisesti validi (eli myös puolueeton), sen antaman tiedon rajoitteet tulisi ymmärtää. Nopeasti kehittyvät maat eivät ole yhtenäisiä kaikkialla vaan esim. Hongkongin, Macaon ja Shanghain elintaso poikkeaa varsin paljon Kiinan maalaisprovinssien elintasosta. Vastaavasti kehitysmaita ja teollisuusmaita ei usein edes voi verrata keskenään, esim. HDI:n lapsikuolleisuus ja eliniän odote ovat teollisuusmaissa lähes satunnaiskulullisia (random walk) tekijöitä.

Indeksien perustavanlaatuisempi ongelma on kuitenkin siinä, että ne edustavat enemmän tai vähemmän oikeaa kuvaa nykyhetkestä. Ne eivät kerro mikä nykykehityksen mahdollisti tai mihin me olemme menossa. Lähes kaikkien länsimaiden (Yhdysvallat mukaan lukien) on kohdattava kaksi veret seisauttavaa tosiasiaa: valtava velkataakka ja väestön ikääntyminen.

Pohjoismaiden huippuasema erinäisissä indekseissä 2000-luvun alussa on perua hyvinvointivaltiota edeltäneelle ja noin sata vuotta kestäneille verrattain vapaille markkinoille ja matalalle verotukselle. Korkean verotuksen ja tiukan työvoimasäätelyn tahroista huolimatta, alueen vapaat markkinat nostavat pohjoismaat vielä tänäänkin kärjen tuntumaan sekä Fraser Instituutin että Heritage Foundationin vuosittaisissa tutkimuksissa. Hyvinvointivaltion tukipilari korkea verotus on juuri se pohjoismaiden Akilleen kantapää, joka tulee tuomaan lopun 30-vuotiselle projektille, jonka aikana kansalaisten elintaso on parhaimmillaankin pysynyt samana ja se olisi romahtanut ilman lisääntynyttä kansainvälistä kauppaa ja valtavaa velanottoa. Korkea verotus yhdistettynä muuten vapaaseen talouteen tarkoittaa käytännössä sitä, että talous pyörii hyvin nykyisillä urillaan mutta se ei pysty kehittymään.

Indeksejä parempi tapa tarkkailla maan tulevaisuudennäkymiä on keskittyä kahteen tilastoon: maahan- ja maastamuuttoon määrään ja laatuun sekä investointien määrään ja suuntaan. Vaikka Suomen vuosittainen muuttovoitto on noin 10-15 000, Suomesta poismuuttaneet ovat pääsääntöisesti kaupallisen, teknisen tai luonnontieteellisen maisteritason koulutuksen saaneita, kun taas Suomeen muuttaneet koostuvat pääasiassa ns. huippuosaajista. Suomi kärsii valtavasta aivovuodosta. Muutaman sodan riepotteleman maan lisäksi, pohjoismaat ovat myös ainoita maita koko maailmassa jotka tekevät vuosittaista investointitappiota: pohjoismaalaiset siis investoivat enemmän ulkomaille, mitä ulkomaalaiset investoivat takaisin pohjoismaihin. Tämä on erittäin huolestuttava kehitys varsinkin kun otetaan huomioon, että maailmantalous kasvaa pari prosenttia vuodessa, minkä vuoksi jokaisen valtion investointitaseen pitäisi oletusarvoisesti olla positiivinen.

Indeksien tai pohjoismaiden kritisointi ei tietenkään tarkoita, että Suomi olisi huono maa asua. Globaalissa mittakaavassa Suomi on paljon parempi asuinpaikka kuin esimerkiksi Syyria, Senegal, Serbia, Samoa tai Suriname (jos s-alkuisissa maissa pysytään). Huonon maahanmuuton laadun ja investointitaseen vuoksi pohjoismaiden suunta on kuitenkin vahvasti alaspäin. Pohjoismaiden glorifiointi Newsweekin kaltaisten indeksien avulla ja pohjoismaalaisesta mallista kirjoitetut hagiografiat aiheuttavat pohjoismaalaisille valtavasti hallaa, koska ne vahvistavat poliitikkojen ja kansalaisten harhaluuloa, että nykyinen hatara järjestelmä on vakaalla pohjalla.